Astangajoogan alkeismysorekurssi 2 (8x) tiistaisin

Pitkä 2-tason valmennuskurssi astangajoogan mysoreharjoitteluun pienryhmässä, jolle voi osallistua kurssijakson jo alettuakin. Kurssijakso sopii oman astangaharjoituksen kehittämiseen erityisesti mysoreharjoittelua aiemmin kokeilleille sekä alkeismysoren perusteiden kurssille osallistuneille oppilaille. Kurssipaikka: Annankatu 29B, sisäpiha.

Kenelle sopii

Kurssin pidemmän harjoitusajan (90 min) myötä pääset syventämään omaa joogaharjoitustasi. Alkeismysoren 2-taso sopii myös mysoreoppilaille, jotka haluavat harjoitella pienryhmässä ja aloittaa liukuvasti (tunnille voi osallistua myös varsinaisen opetusajan alkamisen jälkeen). Kurssi edellyttää kokemusta astangan harjoittelusta.

Kurssin sisältö

Astangajoogassa yhtenä tavoitteena on sisäistää ja muistaa oma joogaharjoitus niin, että harjoitusta pystyisi tekemään omatoimisesti ja itsenäisesti. Omatoimista harjoittelua tukevat astangajoogan samoina toistuvat asentosarjat. Tämä erottaa astangajoogan useimmista muista joogalajeista, joissa jooga-asennot vaihtelevat harjoituksesta toiseen ja tunnit tehdään aina opettajan ohjaamana ja näyttämänä, eikä opettaja juurikaan ehdi antamaan henkilökohtaista ohjausta.

Mysoreharjoituksessa opetus voi olla asennon avustamista tai ohjeistamista, jotta oppilas saisi paremman tuntuman, miten asennon harjoittelua voisi kehittää. Mysoretunneilla jokainen oppilas edistyy omassa tahdissaan. Uusia asentoja opetellaan vähitellen, kun entiset asennot alkavat sujua eikä harjoitus ole liian rasittava. Kurssilla saat käytännöllisiä ohjeita omaan harjoitteluun sekä kotijoogaan.

Kurssin jälkeen

Kurssin jälkeen voit osallistua mysoretunneille. Astangan harjoittelu rakentuukin useimmiten sekä joogasalilla että kotona tehtävistä harjoituksista. Astangajoogan erityispiirre on pyrkimys säännölliseen viikottaiseen harjoitteluun, jota tukee monipuolinen joogaharjoitussarja. Säännöllinen harjoittelu tasapainottaa kehoa ja mieltä, purkaa stressivaikutuksia ja edistää hyvinvointia kokonaisvaltaisesti. Kun olet sisäistänyt oman tasosi mukaisen harjoitussarjasi, joogasta tulee liikemeditaatiota, joka edistää keskittymiskykyä.

Kurssihinnasto á 90 min (sis. alv 10%)

Perushinta Alennusryhmille
Kurssi 8x (120 krediittiä) 165 € OSTA 145 € OSTA
Kurssi 6x (90 krediittiä) 139 € OSTA 122 € OSTA
Kurssi 4x (60 krediittiä) 99 € OSTA 89 € OSTA
ALE-hintaryhmään oikeutetut todistusta vastaan (näytetään kurssilla): alle 18-vuotiaat, opiskelijat, vanhempain- tai hoitovapaalla olevat, HUS-työntekijät, työttömät, eläkeläiset, näyttelijät, varus- tai siviilipalvelusta suorittavat.

Ilmoittautumis- ja maksuohjeet

Kursseissa voi olla useampia erimittaisia kurssijaksoja eri viikonpäivinä ja eri saleilla, joten kannattaa katsoa alla oleva tulevien kurssien listaus tarkasti. Selaa kurssilistausta alaspäin, jotta näet kaikki erilaiset kurssivaihtoehtot.
Voit ilmoittautua kurssilomakkeella tai omatoimisesti varausjärjestelmän kautta klikkaamalla sopivan kurssin BOOK-linkkiä, katso ohjeet alla.

Ilmoittaudu kurssille lomakkeella (avaa lomake klikkaamalla)

Ilmoittautuminen varausjärjestelmässä

  1. Perusta ensimmäiseksi oma tili varausjärjestelmään. Suosittelemme lataamaan appin Helsingin Astanga Joogakoulu. Appissa ja astangajooga.fi sivustolla käytetään samaa varaustunnusta.  Muista kirjatua appiin (Log in) Member-roolissa. Kurssivarausten hallinnointi ja tuntien peruminen on helpointa appin kautta.
  2.  Varaa itsellesi kurssikortti tai paketti helposti ylläolevasta hinnastosta. Voit maksaa kurssin heti (pankkikorttimaksuna) tai myöhemmin (Pay later/On-site payment, esimerkiksi liikuntaedulla). Katso lisätietoja alta kurssikortin ostamisesta sekä maksusta liikuntaeduilla. Kurssin sisäänkirjautumisen nopeuttamiseksi joogasalilla suosittelemme maksamaan kurssin ilmoittautumisen yhteydessä etukäteen maksukortilla tai liikuntaedulla etänä.
  3. Ilmoittaudu kurssille joko täyttämällä ilmoittautumislomake tai klikkaamalla sopivan kurssin Book-linkkiä.
  4. Mikäli ilmoittaudut digivarausjärjestelmässä ja olet jo valinnut kurssikortin, niin se näkyy kohdassa My passes: voit vahvistaa ilmoittautumisen kyseisellä kurssipassilla klikkaamalla ko. passia. Mikäli sinulla ei vielä ole kurssipassia, voit valita sen tässä vaiheessa myös valikosta  Kurssikortit.

Aplikaatio tekee ilmoittautumisesta ja varausjärjestelmän käytöstä helpompaa

Lataa puhelimeen tai tablettiin iStoresta tai Google Playsta appi Helsingin Astanga Joogakoulu. Appissa ja astangajooga.fi sivustolla käytetään samaa varaustunnusta.  Muista kirjatua appiin (Log in) Member-roolissa. Appi on nopeampi käyttää kuin selaimen kautta.

Appin avulla on kätevää varata kursseja (Workshops ylävalikossa) sekä tunteja (appin Schedule-valikko) ja tarvittaessa perua tuntivarauksia (My Bookings).

  • Jos et ole aiemmin käyttänyt meidän Bsport-pohjaista varausjärjestelmää, tee appissa Sign up ja sitten ennen ensimmäistä kirjautumista tilillesi (Login) salasanan palautus (Forgot password), jotta voit asettaa oman salasanan.
  • Kirjaudu appiin (Login) Member-roolissa (Teacher näkymä näyttää tyhjää).
  • Appin etusivulle avautuva Workshops näkymä on kurssivalikko, josta voit katsoa tietyn kurssin esittelyn, ja esittelyn lopussa näkyvät tulevat kurssiajankohdat, joista voit valita itsellesi sopivan kurssin.
  • Muista perua tunnin tai kurssikerran varaus ajoissa (viimeistään 2h ennen tunnin alkua), jotta varauksen krediitit palautuvat tilillesi toisen tunnin varaamista varten.
  • Oman joogakortin voimassaolon voi tarkistaa kohdassa Studio / My passes.
  • Studio-osiossa voi myös ostaa uusia joogakortteja.

Kurssikortin osto kurssin varaamisen yhteydessä

Mikäli sinulla ei ole vielä voimassaolevaa kurssilippua, voit ostaa sen ilmoittautumisen yhteydessä seuraavasti:

klikkaa auki hinnastovalikosta kohta ”Kurssikortit”, niin näet tälle kurssille soveltuvat kurssipaketit ja niiden hinnat.

Vinkki: klikkaa kurssikorttien alla olevaa linkkitekstiä ”See more” nähdäksesi kaikki hintavaihtoehdot. Valitse haluamasi paketti ja jatka ilmoittautumisen vahvistukseen klikkaamalla painiketta ”Book”.

Huom: valitse omaa hintaryhmääsi vastaava kurssikortti.

Tärkeää: aseta oikea hintaryhmätieto varaustilillesi

Jos teet kurssilipun oston tai kurssille ilmoittautumisen yhteydessä itsellesi käyttäjätunnuksen, muista valita itsellesi oikea hintaryhmätieto: normaalihinta tai yksi alennusryhmistä (alennushinta todistusta vastaan, ota todistus mukaan kurssille)

  • alle 18-vuotiaille
  • opiskelijoille
  • äitiys- tai hoitovapaalla oleville
  • työttömille
  • eläkeläisille
  • varus- ja siviilipalvelumiehille
  • HUS:n työntekijöille
  • Näyttelijäliiton jäsenille

Vinkki: Voit ladata todistuksen alennusryhmästä tai opiskelijakortin esim. jpg-kuvana oman joogatilisi tietoihin.

Kurssin maksaminen liikuntaeduilla tai tilisiirtona

Jos sinulla on käytettävissä liikuntaetuja Smartum, Virike, ePassi, EazyBreak, Edenred (liikuntaseteleitä, -maksukortti tai -sovellus), voit valita maksutavaksi maksu paikan päällä (Pay later / On-Site Payment).

Voit suorittaa liikuntaetu -aplikaatiolla kurssimaksun tai sen osan Helsingin Astanga Joogakoululle (halauamasi vapaamuotoinen summa). Lähetä sen jälkeen maksusta kuitti sähköpostitse info@astanga.fi, niin kuittaamme liikuntasaldon kurssin maksuun, koska liikuntasaldomaksu ei kirjaudu varausjärjestelmäämme automaattisesti.

Voit maksaa kurssin myös pankkisiirtona omasta verkkopankistasi: näet kurssin kuitista (Invoice) Joogakoulun maksutilin tiedot.

HUOM: Liikuntaetu tai pankkisiirto ei siirry kirjanpitoon automaattisesti kuten korttimaksu, joten lähetä liikuntaetu- tai pankkisiirtomaksusta kuitti/kuva sähköpostitse osoitteeseen info@astanga.fi niin kuittaamme kurssin maksetuksi.

Liikuntaseteleillä maksu kurssipaikalla.

Osallistuminen etänä

Monilla kursseilla on mahdollisuus osallistua myös etänä (ei kuitenkaan aivan kaikissa). Tarkista siis ensin, löytyykö kurssi Online-aikataulustamme. Mikäli se löytyy, toimi seuraavasti:

1. Osta sopiva krediittipassi.

2. Varaa haluamasi online-tunnit aikataulustamme https://astangajooga.fi/aikataulut/online/ (etätunnit ovat nimellä ”Virtual”). Kun olet ilmoittautunut online-tunneille saat sähköpostiisi linkin tunnille osallistumiseen Zoomissa noin 15 min ennen tunnin alkua.

HUOM: mikäli olet ilmoittautunut lähipetukseen ja haluat korvata jonkin tunneista, niin kurssin lähtuntia ei voi perua itse, vaan peruutus pitää pyytää joogakoulun toimistolta: kiireellisissä muutoksissa soita tai lähetä whatsapp-viesti joogakoulun päivystykseen puh. 050 3312993 ja pyydä lähitunnin peruutus viimeistään 2h ennen tunnin alkua mutta mieluiten jo edellisenä päivänä, jotta lähitunti ehditään vaihtaa etätunniksi. 

Peruutusehdot

Ilmoittautuminen kurssille on sitova. Koko kurssin peruutukset pääsääntöisesti viimeistään 5 päivää ennen kurssijakson alkua. Sairastuessa kurssille osallistuminen voidaan siirtää eteenpäin, tai yksittäisten tuntien korvaamisen voi sopia toimiston kautta info@astanga.fi. Peruuttamattomat ilmoittautumiset laskutetaan kurssin hinnaston mukaisesti.

Seuraavat alkeismysore-, alkeisjatko- ja jatkotasojen kurssit

Ursula Aaltonen

Ursula tutustui astangaan vuosituhannen vaihteessa ja aloitti säännöllisemmän harjoittelun vuonna 2007. Avustamisen Annankadulla ja koulun kesäretriiteillä hän aloitti 2009. Ursula on avustanut myös Petri Räisäsen retriiteillä Thaimaassa Koh Makilla ja Intiassa Goalla. Koulun opettajien lisäksi hän on opiskellut mm. Eddie Sternin kanssa. Viime vuosina Ursula on käynyt säännöllisesti harjoittelemassa Intian Mysoressa Sharath Joisin opissa. Keväällä 2019 hän sai Sharathilta KPJAYI:n opetusluvan (level 2).