Astangajoogan kertaaminen
Elämässä sattuu ja tapahtuu. Käyntiin lähtenyt joogaharjoitus voi keskeytyä kuukausiksi tai jopa vuosiksi lukematomista syistä. Sitten jossain hetkessä voi tulla lähes pakottava tarve aloittaa itselle tärkeältä tai antoisalta tuntunut joogan harjoittelu uudelleen. Toisinaan voi myös tuntua siltä että oma harjoitus ikäänkuin junnaa paikoillaan eikä siinä saa oikein kiinni ideasta. Silloin ratkaisu voi löytyä astangan kertauskurssilta.
Kertauskurssit
Järjestämme viikonloppuisin astangajoogan kertauskursseja, jotka soveltuvat jo aiemmin jooganneille uuteen aloitukseen esimerkiksi tauon jälkeen tai harjoittelua tukevaksi tekniikkakurssiksi.
Kenelle sopii: aiemmin astangaa kokeilleille ja harrastaneille. Kurssi on sovellus ohjatuista alkeistunneista ja mysoreharjoituksesta. Kurssi on alkeiskurssia syvempi katsaus astangajoogaan.
Kurssin sisältö: Käymme läpi astangajoogan aurinkotervehdykset, seisomasarjan tasapainoasennot, istumasarjan eteentaivutukset ja lonkan avaukset sekä palauttavat loppuliikkeet ja rentoutus. Teemme erilaisia harjoituksia, joiden tarkoituksena on kehittää ja vahvistaa hengitystä ja kehoa, lihaslukkojen hallintaa, punnerrusta, alaspäin katsovaa koiraa jne.
Kurssilla käsittelemme lisäksi mm. seuraavia asioita:
- Miten voimme aktivoida alavatsan ja juurilukon kannatusta.
- Mikä on leukalukko ja mikä on sen merkitys.
- Mikä voima hengityksellä on ja miksi se on niin tärkeä.
- Teemme tiettyjä lihasharjoituksia, joita voi hyödyntää lähes kaikissa jooga-asennoissa eli asananoissa.
- Kertaamme astangan filosofiaa, mm. miksi jokaisella joogan osiolla eli angalla on tärkeä tehtävänsä kohti täydellistä rentoutumista, irti päästämistä.
Kurssin jälkeen
Kertauskurssit valmistavat sinua harjoittelemaan ohjatuilla alkeistason viikkotunneilla. Astangan viikkotunnit on jaettu tasoryhmiin: aluksi harjoitellaan alkeet 1/2 -tason tunneilla. Voit siirtyä omassa tahdissasi tuntitasolta seuraavalle eli alkeet 2 ja siitä edelleen alkeet 3 -tunneille sitä mukaa, kun oman tason alkeisharjoitus alkaa sujua ja tuntua tutulta, ja kun haluaisit opetella uusia asentoharjoitteita.
Säännöllinen harjoittelu tasapainottaa kehoa ja mieltä, purkaa stressivaikutuksia ja edistää hyvinvointia kokonaisvaltaisesti. Kun olet sisäistänyt oman alkeistason harjoitussarjasi, joogasta tulee liikemeditaatiota, joka edistää keskittymiskykyä. Lisäksi voit osallistua ns. mysoreharjoituksiin, joissa saat henkilökohtaisempaa ohjausta. Lisätietoa itsellesi sopivasta harjoittelusta saat alkeiskurssilla.
Ilmoittautumis- ja maksuohjeet
Voit ostaa kurssikortin ensin alla olevasta hinnastosta tai Helsingin Astanga Joogakoulu varausaplikaatiossa (Studio – Packs). Lunasta paketti ja ilmoittaudu sen jälkeen kurssille. Kun ilmoittaudut kurssille, avautuu kurssin ilmoittautumisikkuna, jossa näet samalla oman kurssi- tai krediittikortin (My passes), jota klikkaamalla vahvistat kurssille ilmoittautumisen.
Vaihtoehtoisesti voit ostaa kurssikortin ilmoittautumisen yhteydessä; katso alta ohje miten kurssikortin osto tapahtuu varaamisen yhteydessä.
Kurssin sisäänkirjautumisen nopeuttamiseksi joogasalilla suosittelemme maksamaan kurssin ilmoittautumisen yhteydessä. Mikäli sinulla on käytettävissä liikuntaetuja, katso ohjeista alla miten voit maksaa kurssin liikuntaeduilla.
Kurssikortin osto kurssin varaamisen yhteydessä
Mikäli sinulla ei ole vielä voimassaolevaa kurssilippua, voit ostaa sen ilmoittautumisen yhteydessä seuraavasti:
klikkaa auki hinnastovalikosta kohta ”Kurssikortit”, niin näet tälle kurssille soveltuvat kurssipaketit ja niiden hinnat.
Vinkki: klikkaa kurssikorttien alla olevaa linkkitekstiä ”See more” nähdäksesi kaikki hintavaihtoehdot. Valitse haluamasi paketti ja jatka ilmoittautumisen vahvistukseen klikkaamalla painiketta ”Book”.
Huom: valitse omaa hintaryhmääsi vastaava kurssikortti.
Tärkeää: aseta oikea hintaryhmätieto varaustilillesi
Jos teet kurssilipun oston tai kurssille ilmoittautumisen yhteydessä itsellesi käyttäjätunnuksen, muista valita itsellesi oikea hintaryhmätieto: normaalihinta tai yksi alennusryhmistä (alennushinta todistusta vastaan, ota todistus mukaan kurssille)
- alle 18-vuotiaille
- opiskelijoille
- äitiys- tai hoitovapaalla oleville
- työttömille
- eläkeläisille
- varus- ja siviilipalvelumiehille
- HUS:n työntekijöille
- Näyttelijäliiton jäsenille
Vinkki: Voit ladata todistuksen alennusryhmästä tai opiskelijakortin esim. jpg-kuvana oman joogatilisi tietoihin.
Kurssin maksaminen liikuntaeduilla
Jos sinulla on käytettävissä liikuntaetuja Smartum, Virike, ePassi, EazyBreak, Edenred (liikuntaseteleitä, -maksukortti tai -sovellus), voit valita maksutavaksi maksu paikan päällä (Pay later / On-Site Payment).
Voit suorittaa liikuntaetu -aplikaatiolla kurssimaksun tai sen osan Helsingin Astanga Joogakoululle (halauamasi vapaamuotoinen summa). Lähetä sen jälkeen maksusta kuitti sähköpostitse info@astanga.fi, niin kuittaamme liikuntasaldon kurssin maksuun, koska liikuntasaldomaksu ei kirjaudu varausjärjestelmäämme automaattisesti.
Liikuntaseteleillä maksu kurssipaikalla.
Astangajoogan kertauskurssipaketit
Kurssi ja joogakortti | Perushinta | Alennusryhmille |
---|---|---|
Pelkkä kurssi (3h) | 67 € OSTA | 61 € OSTA |
Kertauskurssi (3h) + sarjakortti 5x | 115 € OSTA | 105 € OSTA |
Kertauskurssi (3h) + sarjakortti 10x | 175 € OSTA | 155 € OSTA |
ALE-hintaryhmään oikeutetut todistusta vastaan (näytetään kurssilla): alle 18-vuotiaat, opiskelijat, HUS-työntekijät, vanhempain- tai hoitovapaalla olevat, työttömät, eläkeläiset, varus- tai siviilipalvelusta suorittavat. Joogakortin voimassaolo alkaa kurssin jälkeen ensimmäisestä viikkotunnista, jolle osallistut. 5x kortti on voimassa 2kk ja 10x kortti 3kk, ja molemmat kortit käyvät kaikille 60-90 min viikkotunneille. Korttien voimassaoloaikaa voi pidentää tarvittaessa pienellä lisämaksulla. |
Seuraavat kertauskurssit
lmoittautuminen kurssille on sitova. Peruutukset viimeistään 5 päivää ennen kurssin alkua. Peruuttamattomat ilmoittautumiset laskutetaan hinnaston mukaisesti.