Jooga ja korona, osa 1: dukha

Mitä jooga on? Nykyään jooga käsitetään usein joukoksi erilaisia joogatunteja: astanga, bikram, hatha, hot, mysore, iyengar, vinyasa jne jne. Ja aivan oikein, jooga on harjoitus, ja harjoituksella on erilaisia metodeja ja muotoja. Laajemmassa kuvassa ja erityisesti intialaisessa kontekstissa, josta jooga on lähtöisin, jooga on darśana eli filosofinen koulukunta, eräänlainen maailmankuva ja kartta, jonka avulla joogi suunnistaa elämänsä joogapolulla.

Kun olen seurannut polarisoitunutta keskustelua koronapandemiasta ja covid19 taudista myös joogien keskuudessa, olen yllättynyt, miten vähän asiasta keskustellaan joogafilosofisesta näkökulmasta. Koska Helsingin Astanga Joogakoulu on yksi merkittävistä joogainstituutioista Suomessa, niin täytyy kriittisesti todeta, että olemme joogakouluna epäonnistuneet innostamaan joogeja joogafilosofiseen pohdiskeluun ajankohtaisten aiheiden käsittelyssä ja keskustelussa. Tilanteen korjaamiseksi, tai ainakin sen yritykseksi, olen valmistellut blogisarjan, jossa otan esiin klassisen joogafilosofian keskeisiä käsitteitä ja periaatteita, ja pohdin millaisia näkökulmia ne avaavat vastakkainasettelua kärjistäviin teemoihin kuten suhtautumista menossa olevaan koronapandemiaan, covid-19 tautiin sekä rokotuksiin. Samalla kannustan joogafilosofiaa opiskelleita joogeja osallistumaan rohkeasti keskusteluun omilla foorumeillaan.

Dukha – tuska, kärsimys

Ensimmäiseksi teemaksi haluan nostaa dukhan, joka tarkoittaa sekä fyysistä tuskaa että tunneperäistä kärsimystä. Jatkossa käytän tätä sanskritinkielistä termiä dukha, joka on kaikkien kuuden intialaisen filosofisen koulukunnan eli darśanan keskiössä. Intialaiset filosofiat jakavat saman perusajatuksen, että ruumiillisen elämän eli samsaran keskeinen kokemus on dukha. Tämä ajatuksen taustalla on oivallus, että kaikki maallinen on hetkellistä; on vain ajan kysymys, milloin onnen hehku hiipuu, saavutus menetetään, omaisuus varastetaan, tai oma tai rakkaamme terveys romahtaa. Listaa voisi jatkaa pitkään. Intialaiset filosofit eivät kuitenkaan kuitenkaan ole hyväksyneet fatalistista vääjäämättömyyden ideaa, vaan ihmisellä on mahdollisuuksia ja keinoja vaikuttaa asioiden tilaan, myös dukhaan, tässä ja nyt, ja jopa vapautua siitä pitkällä tähtäimellä.

Joogeille ehkä tärkein filosofinen lähdeteos on Patanjalin joogasutrat. Sutra II:16 toteaa seuraavaa: heyaṁ duḥkham-anāgatam “Tuleva tuska on vältettävä”. Tämän sutran mukaan dukhan mahdollisuus on jatkuvasti läsnä, mutta se on kuitenkin mahdollista välttää tulevaisuudessa. Tai joogi voi ainakin toiminnallaan vähentää sitä. Miten tämä voidaan tehdä, mitkä ovat joogan keinoja käytännössä? Seuraava tärkeä sutra vastaa näihin pohdintoihin dukhasta.

Joogin näkökulma: myötätunto eli karuṇa

Patanjalin joogasutra I:33 maitrī karuṇā mudito-pekṣāṇāṁ-sukha-duḥkha puṇya-apuṇya-viṣayāṇāṁ bhāvanātaḥ citta-prasādanam
“Mieli kirkastuu viljelemällä ystävällisyyttä onnellisille ihmisille, myötätuntoa tuskaisille, iloisuutta hyveellisille ja välinpitämättömyyttä paheellisille.” Tuskan suhteen joogi pyrkii siis myötätuntoon, karuṇa. Muinaiset joogit pari tuhatta vuotta sitten Intiassa vetäytyivät mieluiten omiin oloihinsa erakkomajoihin tekemään joogisia harjoituksiaan ja tutkiskelemaan ihmisen sisäistä olemusta, syvintä itseään. Nykyaikainen joogi elää kaupungissa muiden joukossa, eikä hän voi silloin olla vain passiivinen tarkkailija kuiten muinaiset eristyksissä eläneet askeetikot. Nykyjoogia kannustaa myötätunto toimimaan dukhan vähentämiseksi silloin, kun se on joogille mahdollista ja niillä keinoin, jotka ovat hänen käytettävissään. Laajassa pandemian tilanteessa yhden yksilön, jopa joogin, mahdollisuudet vaikuttaa ovat hyvin rajallisia, mutta eivät kuitenkaan merkityksettömiä. Seuraavassa pohdin, miten joogi voisi valita omia vaikuttamiskeinojaan.

Joogan tiede

Jooga ei ole uskonto vaan universaali filosofia. Toisinaan joogaan viitataan käsitteellä “joogan tiede”. Mitä sillä tarkoitetaan? Käsite viittaa kokeelliseen tietoon, jota on kerätty sukupolvien ajan käytännön havainnoilla ja kokemuksilla. Näin on vähitellen kartutettu tietoa joogasta, sen menetelmistä ja vaikutuksista, jotka ovat toistettavissa yhä uudelleen. Länsimaisen tieteen periaate on samanlainen, siitä juontuu tämä käsitepari. Tiede ei siis ole jotain vierasta joogalle, koska tiede on periaate, joka on osa joogaprosessia.

Jooga on paitsi harjoittelua myös opiskelua. Joogi pyrkii lisäämään tietojaan sekä haastamaan ja kehittämään käsityksiään. Muinaiset joogit opiskelivat vanhoja tekstejä hengestä ja sielusta, nykyaikaiset joogit lukevat tutkimuksia tietoisuudesta. Muinoin joogit harjoittivat ayurvedaa eli luonnon tarjoamia lääkintämahdollisuuksia, modernit joogit käyttävät tarvittaessa luontaisten keinojen lisäksi myös länsimaisen lääketieteen tarjoamia keinoja kuten lääkkeitä, hoitoja, operaatioita – ja rokotteita. Mutta ennen tätä kiisteltyä aihetta muutama perustavanlaatuinen huomio joogisesta toiminnasta pandemian aikana.

Myötätunto käytännössä

Jos sairastun vakavasti eikä kodin ayurvedinen mauste(lääke)kaappi riitä paranemiseen, menen kysymään neuvoja lääkäriltä. Omakohtainen kokemukseni on, että hyvin hyvin harvoin olen saanut väärän diagnoosin ja joutunut menemään kysymään uudelleen. Vakavammassa tapauksessa olen mennyt sairaalaan toimenpiteeseen tai hoitoon, ja olen silloin luottanut siihen, mitä terveydenhoidon ammattilaiset tekevät. Tämä lienee varsin yleinen ja yhteinen ajatus? Eikö sama periaate päde myös silloin, kun suurempi joukko oman yhteisön ihmisiä sairastuu tai on vaarassa sairastua vakavaan melko helposti leviävään infektiotautiin eli pandemiaan? Emmekö kysy porukalla neuvoa lääketieteen ammattilaisilta. Mutta entä jos kaikilla lääkäreillä ei olekaan asiasta aivan yhtenevät käsitykset? Ehkä silloin pitää kysyä niiltä, jotka vastaavat yhteisön sairaanhoidosta, miten vakavasta asiasta on kyse…

Tässä kohdin voimme jo sivuuttaa uskomukset, joiden mukaan covid19 ei ole yleisvaarallinen tauti. Kyllä se on. Onneksemme se ei ole läheskään yhtä vaarallinen kuin lintuinfluenssa, johon sairastuneista jopa 60% oli hengenvaarassa, kun taas covid19 on ollut tappava “vain” noin 0,9%:lle sairastuneista. Maailmanlaajuisesti covidiin on kuitenkin kuollut jo miljoonia ihmisiä, mikä todistaa että kyse on vaarallisesta taudista. Joka lisäksi kuormittaa vakavilla sairastumisilla sairaaloita, teho-osastoja ja ennen kaikkea terveydenhoidon henkilökuntaa, myös Suomessa.

Vähättelyn sijasta meidän kaupunkijoogien pitäisi korostaa myötätunnon periaatetta ja toimia sen mukaisesti:

  • En vähättele tautiin vakavasti sairastuneiden kärsimyksiä tai kuolemia.
  • Yritän välttää taudin levittämistä – käytän maskia aina tarvittaessa.
  • Pyrin osaltani vähentämään terveydenhuollon kuormitusta välttämällä omaa riskiä vakavaan sairastumiseen, jotta muilla olisi paremmat mahdollisuudet saada tarvitsemaansa hoitoa, ja teen sen tehokkaimmilla käytettävissä olevilla keinoilla – otan rokotukset. (Kyllä, ne ovat tieteellisesti tutkittuja ja yleisturvallisia, vaikka muitakin väitteitä on jatkuvasti liikkeellä.)

Mitkä ovat suurimpia haasteita näiden yksinkertaisten periaatteiden toteuttamisessa? Yhden haasteen voisi tiivistää iskulauseeseen “My body, my choice” – minun kehoni, minun valintani. Seuraavassa kirjoituksessa tarkastelen, miten joogafilosofia suhtautuu itsekeskeisyyteen.

Juha Javanainen, vastaava opettaja, Helsingin Astanga Joogakoulu