Läsnäoloa hengittämisestä

Artikkeli: Ananda-lehti 2/2007

Liisa Kuoppamäen haastattelu. Näyttelijä puhuu suhteestaan joogaan, työhön ja elämään. Teksti Måns Broo.

Kilpailuhenki

Varsinaiseen astangakouluun ei kuitenkaan ollut niin helppo mennä. Koulut ylipäätään ovat aina kammottaneet Liisaa, ja kun hän vihdoin uskaltui Eerikinkadun salille, hän huomasi nopeasti muita ongelmia: kilpailuhenkisyyden ja vertailun.

– Menin usein harjoituksiin ihan häiriintyneellä mielellä. Tässä minä olen ja joogaan teidät kaikki kumoon! Olen nopein! Onneksi kilpailuinto meni aikanaan ohi. En ole enää vuosiin kilpaillut, mutta olen huomannut olevani fiilisimuri – jos menen kurssille ja vieressäni joku tekee vaikeampia asanoita suurella innolla, kyllä se minuun vaikuttaa. Kiihdytän tahtia. En ole vielä niin pitkällä, että harjoitus olisi täysin omani.

– Itsensä vertaileminen muihin on turhaa. Jokaisella on omat vahvuttensa ja heikkoitensa, ja kaikki olemme omassa vaiheessa omassa harjoituksessamme. Asiat tapahtuvat aikanaan, ja edistys vaatii aikaa ja tasapainoisen mielen.

Alkuinnostuksen aikana Liisa harjoitti astangaa viisi kertaa viikossa, mutta nyt neljä saa yleensä luvan riittää. Välillä on myös ollut taukoja, mutta ei enää viimeisten kolmen vuoden aikana, ja nyt tuntuu siltä ettei niitä myöskään enää tule. Hän kokee saaneensa kymmenvuotisen astanga-harjoituksensa hyvään rytmiin. Varsinkin ujjayi-hengitys on muuttunut luontevaksi, ja hän huomaa itsestään alkavansa hengittää sitä tiukoissa paikoissa. Liisan haave olisi harjoitella kuudesti viikossa, mutta se vaikuttaa tällä hetkellä kaukaiselta. Hän tekee astanga-joogan ensimmäistä sarjaa kokonaisuudessaan, ja hän haaveilee siirtymisestä kakkossarjaan. Ehkä Houtskarissa ensi kesällä!