Hengitä oikein: täysin palkein eteenpäin

Artikkeli: Fitness-lehti 07/2005

Teksti Juhapekka Tukiainen

Hyvinvointia edistävän hengityksen salaisuus ei piile palleassa vaan vetreissä kylkivälien lihaksissa. Kun jouhea hengitystekniikka on hallussa, alkaa treenikin kulkea uudella tavalla.

Yleensä hengitysharjoituksia leimaa teeskentely. Kun ohjaaja väittää, että ”nuuuuh, tunnette syvän rauhan leviävän kehoonne”, kaikki nyökkäilevät valaistuneen näköisinä. Ja katinkontit!

Puutteellisten neuvojen varassa tehdyt hengitysharjoitukset eivät tunnu yhtään miltään, korkeintaan vähän huimaa. Harjoituksissa puhutaan tuskin koskaan hengityksen ytimessä olevista lihaksista. Harva on näitä lihaksia koskaan treenannut, saati että tietäisi kyseisten lihasten edes olevan olemassa. Suurimmalla osalla hengityksen kannalta äärimmäisen tärkeät lihakset ovat auttamattomasti rapakunnossa.

Kylkivälilihasten treenaus ei ole itsestään selvä asia. Jos kylmiltään alkaa hengitellä sisään ja ulos, tuloksena on yleensä vain teeskenneltyjä ilmeitä. Syväkään huohotus ei riitä simpauttamaan vuosikymmenten ajan jäykistyneitä lihaksia.

Lihaksiin on vaikea päästä käsiksi ilman jotain viisasta järjestelmää. Jooga on tietenkin näiden järjestelmien klassikko, mutta muun muassa pilates ja Method Putkisto pyrkivät myös verryttämään kylkivälilihaksia. Tällaista harjoittelujärjestelmää tarvitaan, sillä treenin täytyy sisältää äkkiseltään oudolta tuntuvia asentoja – voimakkaita sivutaivutuksia, syviä kumarruksia ja vartalon korkkiruuvikiertoja. Outous on tarpeen, sillä tavallinen jumppaaminen, juoksu tai muu liikunta ei aseta rintakehää sellaisiin kulmiin, joissa jähmettyneeksi toffeeksi muuttuneet kylkivälilihakset pääsisivät venymään.

Harjoittelujärjestelmä tuo treeniin myös tarvittavaa järjestelmällisyyttä: onhan muutama hönkäisy kerrallaan hyödytöntä. Kylkivälilihakset tarvitsevat vartin verran alkulämmittelyä ja kolmen vartin kokonaistreenin, jotta vuosikymmenten hyhmäisyys alkaa sulaa. Treeniä täytyy toistaa pari kertaa viikossa täältä ikuisuuteen. Viikon joogapaussin aikana rintakehä ehtii jo selvästi jäykistyä, ja hengityksen jousto palaa vasta kolmannen tai neljännen aurinkotervehdyksen aikana. Säännöllisyys ei kuitenkaan ole ongelma, sillä kun homman oppii, syvästä hengityksestä tulee huippuluokan viihdettä. Hyödyt ovat niin suuria, että niitä täytyy saada aina vaan lisää.

Astangan kohina

Astangajoogan ytimessä on ujjayi pranayama -hengitys, joka lienee yksi parhaista asioista, mitä ihminen voi rintakehälleen tehdä. Tekniikan hyödyistä on kirjoitettu paksuja kirjoja, mutta tärkeimpiin kuuluu nimenomaan kylkivälilihasten venytys. Ujjayi (äännetään ”uudzai”) vaatii kaulan lihasten uudenlaista käyttöä. Hengitystietä täytyy hieman supistaa, jolloin nenän kautta kulkeva ilma alkaa kohista. Supistus tehdään noin sentin ylempänä kuin uorsaaminen. Kohina synnyttää hengitykseen pienen vastapaineen, jota voi verrata polkupyörän vaihteisiin. Ilman kohinaa hengittäminen on kuin ajaisi alamäkeen ykkösellä – jalkalihakset sotkevat tyhjää. Samalla tavoin kuin oikea vaihde laittaa jalat töihin, hengityksen kohinavaihde antaa kylkivälilihaksille jotain, mitä vastaan ponnistaa. Ujjayi myös tekee hengityksestä tietoisempaa, sillä kohina sekä kuuluu että tuntuu paremmin kuin äänetön perushengitys. Rouheaa hengitystä on helpompi tarkkailla ja ohjata kohti tasaista rauhallisuutta. Tekniikkaa voi olla hankala oivaltaa yksin, joten kannattaa kysyä neuvoa joogaavalta tutulta tai mennä kurssille. Kohina voi aluksi olla korisevaa ja väkinäistä, mutta se kehittyy ajan mittaan vaivattomaksi, avaraksi ja suorastaan ontoksi ääneksi.