Mitä tehdä, jos ranteet tulevat punnertaessa kipeiksi?

Ihan ensimmäiseksi kannattaa tarkastuttaa ohjaajalla oma punnerrusasento, caturanga dandasana, mitä siinä tulee tehneeksi, ja mitä mahdollisesti ei tee. On olemassa erilaisia ranteita auttavia harjoituksia, joista mainittakoon esimerkiksi seuraava: uloimpia sormia (pikkusormi ja peukalo) yritetetään lihastyönä vetää kohti keskellä olevia sormia. Etenkin rannekanavalle loistava harjoitus. Mutta maltti on tässäkin valttia, liikaa ei kannata aluksi tehdä. Myös suorin käsin voi ‘punnertaa’ koska punnerrus vaatii todella paljon voimaa ja kehonhallinta (aluksi voi käydä niin, että olkapäät työntyvät eteen kohti korvia). Kuitenkin punnerruksessa olisi hyvä ajatella, että hengityksen pitäisi päästä vapaasti virtaamaan, rintakehällä on tilaa. Punnertaessa on hyvä kiinnittää huomiota mihin suuntaan kyynerpäät lähtevät, koska se vaikuttaa ranteiden asentoon. Mutta ennen kaikkea kannattaa hakea voimaa koko kehoon. Suorat kädet on tässä aluksi hyvä keino, kunhan muistaa aktivoida käsien avulla alavatsaa, ja jalkojen avulla juurilukkoa.

Mitä tehdä kun on ns. toispuoleinen – toinen puoli on liikkuva mutta toinen ei?

Yleensä me olemme tälläisiä, epätäydellisiä. Joogan yksi tehtävä on tuoda tasapainoa ja symmetriaa meidän elämään. Jos ajatellaan esimerkiksi lantion puolien liikkuvuuden eroja, niin voisi olla järkevää avata lonkkaa pidempään sillä puolella, joka on tiukempi. Kuitenkin toki niin, ettei se tuota kärsimystä, ahimsa (väkivallattomuus). Yleensä tämän epäsymmetrian huomaa jo suryanamaskara b:ssä, kun toinen jalka nousee helpommin eteen kuin toinen. Tai seisomasarjan alussa, esim. trikonasana a:ssa, kun taivutus onnistuu toiselle puolelle paremmin kuin toiselle. Tässä muutamia vinkkejä:

• Suryanamaskara b:ssä kannattaa aluksi tarkastaa, että venytys kohdistuu takana olevan jalan nivuseen. Mikäli näin ei tapahdu, kannattaa kiinnittää huomiota takana olevan jalan pohkeen ja kantapään suuntaamiseen taaksepäin, jolloin samanpuolen nivus alkaa kääntyä suoraan eteenpäin, ja molemmat suoliluun kärjet osoittavat suoraan eteenpäin, ei sivuille.
• Trikonasana a:ssa voi kokeilla ensimmäisessä vinyasassa (hyppy oikealle) koukistaa aluksi sitä polvea jonka suuntaan on laskeutumassa. Ja sen jälkeen kääntää lantio suoraan sivulle (napa ‘katsoo’ suoraan sivulle, ei viistoon) . Ja lähteä vasta tästä lantio auki asennosta alaspäin. Vaikutus on suuri.

Entä jos toinen puoli on voimakas, toinen ei?

Yleensä me olemme jompikumpi jalkaisia, kuten olemme kätisiäkin. Raajoja on hyvä yrittää vähitellen vahvistaa erilaisin harjoituksin:

• Punnerruksessa, caturanga dandasana, kannattaa edetä maltillisesti, ja hakea myös voimaa käsivarsiin. Tämä onnistuu aivan loistavasti myös suorilla käsillä. Itse asiassa esimerkiksi uddiyana bandhaa eli alavatsan lihaslukkoa auttaa kun painaa kämmeniä voimakkaammin kohti lattiaa esim. alaspäin katsovassa koirassa, myöhemmin myös punnertaessa.
• Samoin mulabandhaa eli juurilukkoa on hyvä aktivoida jalkapohjista alkaen. Voima siis nousee alhaalta ylöspäin, kuten mulabandhankin suunta on. Samalla kun haemme voimaa jalkapohjista alkaen, tulemme samalla aktivoineeksi jalkojen lihaksistoa, ja lopulta nostamme myös lantionpohjaa ylöspäin.
• Ehkä hankalinta näyttäisi olevan sisänilkan aktivointi ylöspäin. Se on kuitenkin erittäin oleellinen liike. Samoin esimerkiksi adho mukha svanasanassa eli alaspäin katsovassa koirassa (kun aktivoimme -molempia käsiä lattiaan painamalla- alavatsan lihaslukkoa) voimme myös aktiivisesti suunnata takareisiä taaksepäin. Ei ole niin oleellista, ovatko kantapäät lattiassa, polvet hiukan koukussa jalkojen vahvistaminen onnistuu ihan yhtä hyvin. Samalla saa selkärankaa pidennetyksi.

Ote isovarpaasta selän takaa puolilootusasennoissa?

Pitääkö esimerkiksi seisomasarjan puolilootuseteentaivutuksessa ardha baddha padmottanasassa ottaa selän takaa kiinni isovarpaasta, vaikka selkä menisi notkolle?
Se, saako selän takaa isovarpaasta kiinni, ei ole niin oleellista kuin, että asento on vakaa. Jos menettää tasapainon viedessä käden selän taakse ja kurottaessa isovarpaaseen, niin ei tarvitse. Ja jos tuntuu, että selkä menee notkolle, kannattaa keskittyä suorana olevan tukijalan pakararan suuntaamiseen kohti saman jalan kantapäätä. Tämä usein suoristaa selkää, kun pakara ei ole menossa ylös- vaan alaspäin. Myös mulabandhan nosto auttaa.

Drishtien paikat tasapainoasennoissa?

Etenkin seisomasarjan yhden jalan tasapainoasennossa uthita hasta padangusthassa katseen kohdistuspisteen eli drishtin tulisi olla asanan olotilassa (jossa ollaan viisi hengitystä, toinen ja yhdeksäs vinyasa) kohotetun jalan isovarpaassa. Mutta mikäli tukijalka tuntuu huteralta ja ylhäällä oleva jalka sitä myöten liikkuu, kannattaa aluksi kiinnittää katse johonkin omien silmien korkeudella olevaan liikkumattomaan kohteeseen.

Päälläseisonnoissa eli shirshasanoissa voi nenänpään sijaan katsoa silmien edessä olevaa seinää ja siinä yhtä pistettä. Tämä auttaa pitämään yllä myös keskittymistä eli dharanaa, joka on astangajoogan kuudes osa eli anga.

Ja mikä tähän kaikkeen sitten auttaa? No, säännöllinen asanaharjoitus. Tapas, säännöllisyys, auttaa myös joogasalin ulkopuolista elämää.

Taina Sandelin
astangajoogan opettaja
Helsingin Astanga Joogakoulu

Taina opettaa Joogakoululla säännöllisesti Annankadun iltamysorea sekä kerran kuussa alkavia astangajoogan alkeiskursseja maanantaisin sekä kertauskursseja lauantaisin.

Tiistaina 21.6. vietetään kansainvälistä joogan päivää. Tämän vuoden teemana on ”Yoga for Humanity”.

Joogan päivä alleviivaa jo itsessään joogan tärkeyttä itse kunkin elämässä. Tämän vuoden joogapäivän teema puolestaan muistuttaa, että jooga on tarkoitettu kaikille ihmisille kaikkialla maailmassa.

Jooga on auttanut jopa satoja miljoonia ihmisiä kautta maailman Covid-19 pandemian aikana; jooga on toiminut monien ihmisten oljenkortena tai pelastusköytenä ja auttanut selviytymään sosiaalisen eristäytymisen sekä etätyöskentelyn ja työelämän teknologisen murroksen aikaansaamista stressivaikutuksista.

Ja juuri kun olimme huokaisemassa helpotuksessa Covid-19 pandemian vähitellen väistyessä tämän vuoden helmikuussa tammikuun joogasulun jälkeen, kohtasimme uuden haasteen Venäjän hyökättyä Ukrainaan. Sota on aiheuttut valtavaa inhimillistä kärsimystä erityisesti ukrainalaisille, mutta se on herättänyt pelkoa ja epävarmuutta tulevaisuudesta paljon laajemmaltikin, myös meissä suomalaisissa.

Joogayhteisöt olivat vahvistuneet viime vuosina ennen pandemiaa paitsi Euroopassa myös ainakin suuremmissa kaupungeissa Ukrainassa ja Venäjällä. Esimeriksi Petrin tämän vuoden kansainvälisten kurssiensa suunnitelmissa oli opetuskiertueet sekä Ukrainassa että Venäjällä, mutta sodan takia kiertueet oli peruttava.

Sodan sumu ja propaganda luovat epävarmuutta ja vastakkainasetteluja kansojen välille, mikä hämärtää myös konfliktin syitä ja seurauksia, mitä uskoa, mihin ja keneen luottaa. Pandemia sosiaalisine eristäytymisineen puolestaan heikensi joogayhteisöjä ympäri maailman juuri, kun olisimme tarvinneet joogaa ennennäkemättömän kipeästi.

Nyt on joogayhteisöjen vahvistamisen aika!

Joogin rooli ei ole olla sodan tuomarina vaan rauhantekijänä, ja muistuttaa kanssaihmisiä myötätunnon tärkeydestä ja auttamisen velvollisuudesta aina kun havaitsemme hätää ja kärsimystä.

Joogan avulla voimme myös auttaa kutomaan yhteistyön ja luottamuksen siteitä ihmisten ja kansojen välille sitten, kun sen aika on. Ehkä se onkin jo nyt.

Tervetuloa Helsingin Astanga Joogakoululle viettämään joogan päivää joogan harjoitusten parissa Annankadulla. Ohjelmassa on aamu- aamupäivä ja iltaharjoituksia.

Juha Javanainen, vastaava opettaja, Helsingin Astanga Joogakoulu

Ps. Oikeastaan nyt on joogan päivä joka päivä, kunnes pääsemme lähemmäs kansainvälisen rauhan ja harmonian tilaa. Yoga for Humanity!

Mitä jooga on? Nykyään jooga käsitetään usein joukoksi erilaisia joogatunteja: astanga, bikram, hatha, hot, mysore, iyengar, vinyasa jne jne. Ja aivan oikein, jooga on harjoitus, ja harjoituksella on erilaisia metodeja ja muotoja. Laajemmassa kuvassa ja erityisesti intialaisessa kontekstissa, josta jooga on lähtöisin, jooga on darśana eli filosofinen koulukunta, eräänlainen maailmankuva ja kartta, jonka avulla joogi suunnistaa elämänsä joogapolulla.

Kun olen seurannut polarisoitunutta keskustelua koronapandemiasta ja covid19 taudista myös joogien keskuudessa, olen yllättynyt, miten vähän asiasta keskustellaan joogafilosofisesta näkökulmasta. Koska Helsingin Astanga Joogakoulu on yksi merkittävistä joogainstituutioista Suomessa, niin täytyy kriittisesti todeta, että olemme joogakouluna epäonnistuneet innostamaan joogeja joogafilosofiseen pohdiskeluun ajankohtaisten aiheiden käsittelyssä ja keskustelussa. Tilanteen korjaamiseksi, tai ainakin sen yritykseksi, olen valmistellut blogisarjan, jossa otan esiin klassisen joogafilosofian keskeisiä käsitteitä ja periaatteita, ja pohdin millaisia näkökulmia ne avaavat vastakkainasettelua kärjistäviin teemoihin kuten suhtautumista menossa olevaan koronapandemiaan, covid-19 tautiin sekä rokotuksiin. Samalla kannustan joogafilosofiaa opiskelleita joogeja osallistumaan rohkeasti keskusteluun omilla foorumeillaan.

Dukha – tuska, kärsimys

Ensimmäiseksi teemaksi haluan nostaa dukhan, joka tarkoittaa sekä fyysistä tuskaa että tunneperäistä kärsimystä. Jatkossa käytän tätä sanskritinkielistä termiä dukha, joka on kaikkien kuuden intialaisen filosofisen koulukunnan eli darśanan keskiössä. Intialaiset filosofiat jakavat saman perusajatuksen, että ruumiillisen elämän eli samsaran keskeinen kokemus on dukha. Tämä ajatuksen taustalla on oivallus, että kaikki maallinen on hetkellistä; on vain ajan kysymys, milloin onnen hehku hiipuu, saavutus menetetään, omaisuus varastetaan, tai oma tai rakkaamme terveys romahtaa. Listaa voisi jatkaa pitkään. Intialaiset filosofit eivät kuitenkaan kuitenkaan ole hyväksyneet fatalistista vääjäämättömyyden ideaa, vaan ihmisellä on mahdollisuuksia ja keinoja vaikuttaa asioiden tilaan, myös dukhaan, tässä ja nyt, ja jopa vapautua siitä pitkällä tähtäimellä.

Joogeille ehkä tärkein filosofinen lähdeteos on Patanjalin joogasutrat. Sutra II:16 toteaa seuraavaa: heyaṁ duḥkham-anāgatam ”Tuleva tuska on vältettävä”. Tämän sutran mukaan dukhan mahdollisuus on jatkuvasti läsnä, mutta se on kuitenkin mahdollista välttää tulevaisuudessa. Tai joogi voi ainakin toiminnallaan vähentää sitä. Miten tämä voidaan tehdä, mitkä ovat joogan keinoja käytännössä? Seuraava tärkeä sutra vastaa näihin pohdintoihin dukhasta.

Joogin näkökulma: myötätunto eli karuṇa

Patanjalin joogasutra I:33 maitrī karuṇā mudito-pekṣāṇāṁ-sukha-duḥkha puṇya-apuṇya-viṣayāṇāṁ bhāvanātaḥ citta-prasādanam
”Mieli kirkastuu viljelemällä ystävällisyyttä onnellisille ihmisille, myötätuntoa tuskaisille, iloisuutta hyveellisille ja välinpitämättömyyttä paheellisille.” Tuskan suhteen joogi pyrkii siis myötätuntoon, karuṇa. Muinaiset joogit pari tuhatta vuotta sitten Intiassa vetäytyivät mieluiten omiin oloihinsa erakkomajoihin tekemään joogisia harjoituksiaan ja tutkiskelemaan ihmisen sisäistä olemusta, syvintä itseään. Nykyaikainen joogi elää kaupungissa muiden joukossa, eikä hän voi silloin olla vain passiivinen tarkkailija kuiten muinaiset eristyksissä eläneet askeetikot. Nykyjoogia kannustaa myötätunto toimimaan dukhan vähentämiseksi silloin, kun se on joogille mahdollista ja niillä keinoin, jotka ovat hänen käytettävissään. Laajassa pandemian tilanteessa yhden yksilön, jopa joogin, mahdollisuudet vaikuttaa ovat hyvin rajallisia, mutta eivät kuitenkaan merkityksettömiä. Seuraavassa pohdin, miten joogi voisi valita omia vaikuttamiskeinojaan.

Joogan tiede

Jooga ei ole uskonto vaan universaali filosofia. Toisinaan joogaan viitataan käsitteellä ”joogan tiede”. Mitä sillä tarkoitetaan? Käsite viittaa kokeelliseen tietoon, jota on kerätty sukupolvien ajan käytännön havainnoilla ja kokemuksilla. Näin on vähitellen kartutettu tietoa joogasta, sen menetelmistä ja vaikutuksista, jotka ovat toistettavissa yhä uudelleen. Länsimaisen tieteen periaate on samanlainen, siitä juontuu tämä käsitepari. Tiede ei siis ole jotain vierasta joogalle, koska tiede on periaate, joka on osa joogaprosessia.

Jooga on paitsi harjoittelua myös opiskelua. Joogi pyrkii lisäämään tietojaan sekä haastamaan ja kehittämään käsityksiään. Muinaiset joogit opiskelivat vanhoja tekstejä hengestä ja sielusta, nykyaikaiset joogit lukevat tutkimuksia tietoisuudesta. Muinoin joogit harjoittivat ayurvedaa eli luonnon tarjoamia lääkintämahdollisuuksia, modernit joogit käyttävät tarvittaessa luontaisten keinojen lisäksi myös länsimaisen lääketieteen tarjoamia keinoja kuten lääkkeitä, hoitoja, operaatioita – ja rokotteita. Mutta ennen tätä kiisteltyä aihetta muutama perustavanlaatuinen huomio joogisesta toiminnasta pandemian aikana.

Myötätunto käytännössä

Jos sairastun vakavasti eikä kodin ayurvedinen mauste(lääke)kaappi riitä paranemiseen, menen kysymään neuvoja lääkäriltä. Omakohtainen kokemukseni on, että hyvin hyvin harvoin olen saanut väärän diagnoosin ja joutunut menemään kysymään uudelleen. Vakavammassa tapauksessa olen mennyt sairaalaan toimenpiteeseen tai hoitoon, ja olen silloin luottanut siihen, mitä terveydenhoidon ammattilaiset tekevät. Tämä lienee varsin yleinen ja yhteinen ajatus? Eikö sama periaate päde myös silloin, kun suurempi joukko oman yhteisön ihmisiä sairastuu tai on vaarassa sairastua vakavaan melko helposti leviävään infektiotautiin eli pandemiaan? Emmekö kysy porukalla neuvoa lääketieteen ammattilaisilta. Mutta entä jos kaikilla lääkäreillä ei olekaan asiasta aivan yhtenevät käsitykset? Ehkä silloin pitää kysyä niiltä, jotka vastaavat yhteisön sairaanhoidosta, miten vakavasta asiasta on kyse…

Tässä kohdin voimme jo sivuuttaa uskomukset, joiden mukaan covid19 ei ole yleisvaarallinen tauti. Kyllä se on. Onneksemme se ei ole läheskään yhtä vaarallinen kuin lintuinfluenssa, johon sairastuneista jopa 60% oli hengenvaarassa, kun taas covid19 on ollut tappava ”vain” noin 0,9%:lle sairastuneista. Maailmanlaajuisesti covidiin on kuitenkin kuollut jo miljoonia ihmisiä, mikä todistaa että kyse on vaarallisesta taudista. Joka lisäksi kuormittaa vakavilla sairastumisilla sairaaloita, teho-osastoja ja ennen kaikkea terveydenhoidon henkilökuntaa, myös Suomessa.

Vähättelyn sijasta meidän kaupunkijoogien pitäisi korostaa myötätunnon periaatetta ja toimia sen mukaisesti:

• En vähättele tautiin vakavasti sairastuneiden kärsimyksiä tai kuolemia.
• Yritän välttää taudin levittämistä – käytän maskia aina tarvittaessa.
• Pyrin osaltani vähentämään terveydenhuollon kuormitusta välttämällä omaa riskiä vakavaan sairastumiseen, jotta muilla olisi paremmat mahdollisuudet saada tarvitsemaansa hoitoa, ja teen sen tehokkaimmilla käytettävissä olevilla keinoilla – otan rokotukset. (Kyllä, ne ovat tieteellisesti tutkittuja ja yleisturvallisia, vaikka muitakin väitteitä on jatkuvasti liikkeellä.)

Mitkä ovat suurimpia haasteita näiden yksinkertaisten periaatteiden toteuttamisessa? Yhden haasteen voisi tiivistää iskulauseeseen ”My body, my choice” – minun kehoni, minun valintani. Seuraavassa kirjoituksessa tarkastelen, miten joogafilosofia suhtautuu itsekeskeisyyteen.

Juha Javanainen, vastaava opettaja, Helsingin Astanga Joogakoulu